lauantai 8. joulukuuta 2007

Tiia Koskimies: Syystunnelmia ja joulun odotusta

8.12. Jotakin tästä kirjasta jäi puuttumaan. Kuitenkin, varsin kaunis teos, jossa esitellään joulun askarteluja, käsitöitä, ruuanlaittoa ja paljon muutakin. Ehkäpä olisin ollut vailla enemmän kuin pintaraapaisun verran erilaisista joulunvieton kuvauksista. Hienosti tuli ilmi, että erilaistakin joulua saa viettää, mutta ne vinkit olivat jopa minun mielestäni outoja. Näitä pitää kokeilla:

Juustokeksit

150 g sulatettua voita
180 g raastettua gruyère-juustoa
2 keltuaista
1 ½ dl kermaa
½ tl suolaa
raastettua muskottipähkinää
½ tl leivinjauhetta
noin 4 dl vehnäjauhoja

Koristeluun:
erilaisia siemeniä, manteleita ja/tai pähkinöitä

1. Sekoita kulhossa pehmeä voi ja juustoraaste.
2. Lisää joukkoon keltuaiset ja kerma, mausta suolalla ja muskottipähkinällä.
3. Sekoita leivinjauhe ensin jauhoihin ja seos sitten taikinan joukkoon. Muovaile taikina palloksi ja pane kylmään kovettumaan pariksi tunniksi.
4. Leikkaa taikinasta haluamasi muotoisia keksejä piparkakkumuoteilla leivinpaperilla vuoratulle pellille tai muotoile käsin kierteisiä tankoja.
5. Sivele pinta keltuaisella ja koristele erilaisilla siemenillä, manteleilla ja pähkinöillä makusi mukaan.
6. Paista keksejä 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Tarjoa napostelupaloina glögin kanssa tai pakkaa kauniiseen rasiaan ja vie tuliaisiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti