Kävin 24.4. katsomassa ihastuttavan
elokuvan
Haikein terveisin (Dear John), joka kertoo nuoren amerikkalaispariskunnan rakkaustarinan. Nuoret tapaavat sattumalta lomalla ja rakastuvat ensisilmäyksellä. Suhteen mahdollisuudet vaikuttavat heti tuhoontuomituilta: onhan mies palaamassa Eurooppaan Yhdysvaltain armeijan riveissä. Kymmenien kirjeiden risteillessä Atlantin yli nuorten suhde syvenee entisestään ja seuraava tapaamiskerta on kummankin onnen täyttymys - eikä erokaan kestäisi enää kauaa. Syyskuun 11. päivän jälkeiset tapahtumat erottavat nuoret kuitenkin toisistaan liian pitkäksi aikaa eikä etääntymistä voi estää. Kirjeenvaihto harvenee, kunnes loppuu kokonaan. John, jonka näkökulmasta tarina on kerrottu, omistautuu isänmaalliselle sotilasuralleen eikä häntä Yhdysvaltain maaperälle saa kuin satunnaiset lomat isän luona. Saavuttuaan maahan ikävissä merkeissä John päättää viimein vuosien jälkeen tavata Savannahin uudestaan ja kuulee ikäviä uutisia myös tältä. John joutuu puntaroimaan mitä rakkaus oikeasti onkaan, ja mitä on valmis tekemään rakastamansa naisen eteen vielä vuosienkin jälkeen - ja onko se kaiken arvoista?
Ihastuin elokuvaan sen patrioottisesta sävystä huolimatta, ja joutuipa nuorempi elokuvayleisö lähes kyyneliin tarinaa seuratessaan. Tuoreet näyttelijäkasvot (Channing Tatum & Amanda Seyfried) vaikuttivat omalta osaltaan elokuvaelämyksen unohtumattomuuteen.
Aloitin
kirjan (24.-26.2.) lukemisen heti elokuvan nähtyäni ja nopeasti paljastui, että kertomus olikin oikeastaan pahan pojan ja kiltin tytön rakkaustarina. Mutkia oli elokuvaan oiottu reippaanlaisesti, ja tällä kertaa vaikutuin enemmän elokuvasta kuin kirjasta.
