Herman Melville: Taipii - Kappale polynesialaisten elämää

Kirjoittajan omiin kokemuksiin pohjautuva teos on yksityiskohtaisen tarkka kuvaus muuan villi-ihmisten yhteisöstä, joka kannibaaliseksikin tiedetään. Kertomus alkaa siitä, kun kertoja-Tommo päättää toverinsa kanssa hylätä laivan, jossa he olivat pestautuneina merimiehiksi ja miehet jäävät kuin jäävätkin maihin piskuiseen Nukuhivan satamaan. Viidakossa nuorukaiset yrittävät kaikin tavoin välttää joutumasta pelättyyn Taipiin laaksoon, onhan heille kerrottu juuri taipiiden olevan etelämeren asukkaista raakalaisimpia ja vaarallisimpia, ja popsivan heidät suihinsa alta aikayksikön.

Niinhän siinä sitten käy, että miehet päätyvät suoraan taipiiden syliin, mutta elämä kookospalmujen katveessa vaikuttaakin leppoisalta ja mukavalta, eikä ihmissyönnistäkään näy jälkeäkään. Tommo pääsee pian tutuksi heimon totutuista tavoista, kun taas hänen toverinsa Toby katoaa laaksosta epäilyttävissä olosuhteissa.

Kuukausien vieriessä Tommo alkaa ikävöidä kotia ja ilmaistuaan tahtonsa päästä pois huomaakin jääneensä saarelle vangiksi - taipiit kun eivät uudesta ystävästään luovu noin vain. Samaan aikaan soturit palaavat naapuriheimon kanssa käydystä sodasta mukanaan eriskummallisia sotavoittoja... Alkaa vaikuttaa siltä, että kannibalismihuhuissa onkin jotain todenperää...

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus:

Marguesassaaret (Ranskan Polynesia)

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hannu Salama: Juhannustanssit

Kun kaupunkilaiset lähtevät yöttömän yön tansseihin bussin täydeltä, ei ongelmilta voi välttyä. Jokainen juhlija saa äänensä kuuluviin tässä episodimaisessa romaanissa, jossa ei varsinaista juonta ole vaan tapahtumaa tarkastellaan itse kunkin näkökulmasta, niin bändin solistin kuin naapurimökin eukonkin. Juhlaväki pääsee osallisiksi kesäyön rälläyksestä ja rietastelusta, eikä tappelultakaan vältytä perikansalliseen tapaan. Päivän päätteeksi on aika ruveta kotimatkalle, joka katkeaakin alkuunsa; kenen on aika lähteä, ja kenen jatkaa matkaa?

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Nuori Dorian Gray tutustuu muotokuvamallina toimiessaan aikansa elostelijaan, lordi Henryyn. Tämän puheet saavat Dorianin toivomaan ettei hän vanhenisi koskaan ja tuota pikaa hän saa huomata toiveensa toteutuneen; rankka elämä ei näy päällisin puolin mitenkään vaan Dorian säilyttää nuoruutensa kukkeuden ikuisesti. Ullakolle kätketty peitetty maalaus paljastaa kuitenkin hirvittävän salaisuuden, jonka takia Dorian joutuu viimein kohtaamaan omatuntonsa...

Jack Kerouac: Matkalla

Amerikkalainen sotien jälkeisen sukupolven esikaupunkielämä edusti kaikkea sitä jota Kerouac halveksi, ja niinpä hän pistikin omaelämänkerrallisen romaaninsa sankarit ikuisen nuoruuden esikuvaksi. Ei sillä niin väliä, vaikka välillä tultaisiin perille, sillä matkan voi tehdä aina uudestaan - ja niin pojat tekivätkin kun reissasivat Yhdysvaltoja ristiin rastiin milloin milläkin kokoonpanolla.

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Tämä todellinen 1800-luvun romanttinen klassikko alkaa onnettomalla lapsuuskuvauksella, kun köyhä ja orpo tyttölapsi, Jane Eyre, joutuu hätistetyksi ottoperheensä parista pahansisuisuutensa takia. Onni onnettomuudessa - kurjista oloista Jane löytääkin henkisen kotinsa ja jää sisäoppilaitoksen opettajattareksi vielä valmistumisensa jälkeen.

Totunnaiset tavat saavat kuitenkin väistyä yhden iltapäivän aikana, kun Jane huomaa kaipaavansa vapautta ja hakeutuu kotiopettajattareksi muuan rouva Fairfaxin palvelukseen. Sekaannus isäntäväen henkilöllisyyden suhteen paljastuu pian, eikä aikaakaan kun lukija saa todistaa vaatimattoman kotiopettajattaren ja rikkaan kartanonherran rakkaustarinaa.

Upea kartano kätkee kauniisiin saleihinsa ikävän salaisuuden, jonka paljastuminen sysää Janen karkumatkalle, mutta voiko hän koskaan unohtaa rakasta herra Rochesteriaan? Toisenlaisissa oloissa, toisenlaisissa suhteissa Jane kuulee rakkaansa kutsun lähes yliluonnollisella tavalla - ja palaa Thornfieldin kartanoon...

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Jane Austenin pääteoksen keskiössä on pikkuporvarillinen Bennetin perhe, jonka sukutila on joutua vääriin käsiin patriarkaalisen perimysjärjestyksen vuoksi. Niinpä perheen äidillä, rouva Bennetillä, on kiire löytää viidelle tyttärelleen soveliaat puolisot mahdollisimman pian. Romanssihaaveet yltyvät mittaviksi sotilaiden läheisyyden vuoksi, mutta vasta naapuritilan vuokraaminen komealle herra Bingleylle saa Bennetin neitosten sydämet tykyttämään - eikä aina rakkaudesta.

Nuori Elizabeth, kirjan päähenkilö, herättää viehättävyydellään useammankin nuorukaisen mielenkiinnon. Nokkelasanainen nuori nainen kieltäytyy kuitenkin kosinnasta jos toisestakin, vain huomatakseen myöhemmin katuvansa valintaansa katkerasti. Pystyykö Elizabeth karistamaan ennakkoluulonsa, tai muuan herra Darcy ylpeytensä, edes rakkauden tähden..?

Emily Brontë: Humiseva harju

-25.3. Viimein sain minäkin luettua tämän klassikoista klassikoimman, yhden maailmankirjallisuuden suosituimmista romaaneista: Humisevan harjun.

Cathyn ja Heathcliffin kohtalo lienee monelle tuttu: suurimmaksi osaksi palvelijattaren äänellä ja hänen näkökulmastaan kuvattu kertomus kasvaa ikimuistoiseksi rakkaustarinaksi vasta viime sivuilla - ennen sitä lukijalle avautuu elämä viktoriaanisen ajan Englannissa tarkkaan säädeltyine käyttäytymisnormeineen.

Moni uhmasi aikakauden kirjoittamattomia lakeja - kaikkein suurimmin Heathcliff, joka päätyi salaperäisten varhaisvuosiensa jälkeen Humisevaan harjuun ottolapseksi. Kartanon isäntä nosti suojattinsa omien lastensa, Cathyn ja Hindleyn, edelle, mutta vaikka Heathcliff viimein sai haltuunsa kartanon maineen kaikkineen, hän ei koskaan saanut sitä, mitä oli eniten halunnut ja eniten rakastanut - Cathya.

Saavuttamaton rakkaus katkeroitti Heathcliffin jo varhain, ja niinpä hänen elämänsä kulkikin kohti loppuaan vihassa ja kostonhalussa. Tämän saivat tuntea niin naapurikartanon sisaruspari kuin myöhemmät sukupolvetkin...

Ilmari Kianto: Punainen viiva

1.-10.2. Kiannon Punainen viiva kertoi heti tuoreeltaan kuinka agitaattorien vaalityö ensimmäisten yleisten ja yhtäläisten eduskuntavaalien hyväksi vaikutti takametsien erämaamökkeihinkin. Niinpä Romppaisen Topi ja Riikakin saivat tuntea "soli-sali-ratin" kutsun, kun uusi ideologia sosiaalidemokratia tavoitteli köyhän kansanosan ääniä paatoksellisuudellaan. Aate sai kuin saikin miltei uskonnon aseman Korpiloukossakin, kun työväenlauluja veisattiin kuin virsiä ikään.

Samaan aikaan luonto näytti kyntensä, jota vastustamaan ei sosiaalidemokratiakaan pystynyt - ei helpottunut elämä mökkiläisellä kun luonto antoi ja luonto otti, sen sai Romppaisen Riika karvaasti kokea.

Ensimmäinen klassikkoni =)